Mitä tehdä talvella sisällä? – esittelyssä hauskoja sisäaktiviteetteja

Talvi on monelle suomalaiselle sitä aikaa, kun lukittaudutaan neljän seinän sisälle potemaan tylsyyttä tai katsomaan vain televisiota. Kotona ei oikein voi tai jaksa tehdä mitään, mutta samaan aikaan kova pakkanen, kova lumimyräkkä tai poskipäitä vihlova tuuli eivät innosta menemään uloskaan.

Mikä neuvoksi?

Pelkkä sohvalla makoilu ei ole pidemmän päälle järkevää eikä edes kovin hyödyllistä. Uusimmatkasinot voivat toki tarjota niihin hetkiin jonkinlaista viihdettä, mutta jossain vaiheessa makoilu olisi hyvä vaihtaa johonkin muuhun. Mihin muka? Eihän uloskaan voi lähteä istuskelemaan puistoon ja nauttimaan kylmästä jäätelöstä lämpimässä kesäsäässä.

Hätä ei ole tämän näköinen, sillä tässä artikkelissa on esitelty lyhyesti muutamia erilaisia sisäaktiviteetteja, joiden pariin voi suunnata kylminä pakkaspäivinä.

Esittelyssä 8 sisäaktiviteettia kodin ulkopuolelta

Se, että hauskaa pidetään sisätiloissa, ei tarkoita, että kaiken pitäisi tapahtua ainoastaan kotona. Maailma ja Suomi on nimittäin pullollaan erilaisia aktiviteetteja, joista voi nauttia sisällä lämpimässä. Alla on käyty läpi näistä sisäaktiviteeteista ne kenties yleisimmät.

Lähde pelaamaan tennistä, sulkapalloa tai padelia

Jos on liikunnan ystävä, mutta ei pidä kuntosalilla käymisestä, voi kokeilla lähteä pelaamaan tennistä, padelia ja/tai sulkapalloa. Ainakin tennikselle ja sulkapallolle löytyy sisäkenttiä melkeinpä kaikista Suomen suurista kaupungeista, joten hyvin monella halukkaalla on mahdollisuus lähteä kokeilemaan kyseisiä lajeja.

Itselleen ei suinkaan ole pakko ostaa välineitä pelaamista varten, sillä yleensä mailoja saa vuokrattua pelipaikan yhteydestä muutamalla eurolla. Pallojakin löytyy yleensä pelipaikalta itseltään, joten niistäkään ei tarvitse murehtia. Varaa vuoro, maksa se ja saavu ajallaan paikalle!

Suuntaa elokuviin

Aina elokuva kotisohvalla ei anna riittävää tyydytystä, mutta se ei haittaa, koska silloin voi suunnata elokuviin. Elokuvateattereihin tulee tiheään tahtiin uutta katsottavaa ja osa teattereista tarjoaa tietyille viikonpäiville hyvin edullisia hintoja.

Esimerkiksi Finnkino järjestää tasaisin väliajoin ”Femmalla leffaan” -päiviä, jolloin liput maksavat ainoastaan viisi euroa. Pieni hinta suuresta huvista!

Kahville tai ravintolaan

Kukapa ei pitäisi hyvästä ruuasta ja juomasta? Jos maha alkaa kurnia, voi perinteisen kotiruuan sijaan lähteä nauttimaan laadukkaan ravintolan antimista. Vaihtoehtoisesti päiväkahvinkin voi lähteä nauttimaan tunnelmalliseen kahvilaan joko yksin tai yhdessä.

Suuntaa trampoliinipuistoon

Trampoliinipuisto voi tarjota hyvin hauskaa ja erilaista viihdettä, jossa samalla saa hien pintaan ja hyvää liikuntaa. Lähde suorittamaan erilaisia ratoja, hypi pehmustealtaaseen tai opettele hyppimistä kaikessa rauhassa – vaihtoehtoja löytyy vaikka millä mitalla, koska vain mielikuvitus on hyppimisessä rajana.

Suomesta löytyy ainakin nämä trampoliinipuistot:

  • Rush Trampoliinipuisto
  • Trampolin Park
  • Woltti Helsinki

Jos trampoliinipuistoa ei löydy omasta kaupungista, voi toinen vaihtoehto olla sisäaktiviteettipuisto. Sellaisesta voi muutaman trampoliinin lisäksi löytyä lukuisia muitakin hauskoja liikunnallisia aktiviteetteja.

Kokeile uutta harrastusta

Olisiko aika kokeilla jotain uutta harrastusta, jos vanhat alkavat tulla korvista? Lähde rohkeasti joko yksin tai ystäviesi kanssa kokeilemaan jotain sellaista, mitä kukaan teistä ei ole ennen kokeillut. Miten olisi jooga tai vaikkapa seinäkiipeily? Vai kenties keilaus?

Mene minigolfaamaan

Viralliset golfkentät ovat talvisin lumen peitossa, mutta talvi onkin hyvää aikaa ottaa hieman rennommin ja lähteä pelaamaan leikkimielistä minigolfia. Pistä puttitaitosi testiin, kun yrität päästä läpi mitä monimutkaisimpien ratojen, joihin voi olla sekoitettu jokin hauska teema.

Hyvä esimerkki tällaisesta on Tampereelta löytyvä Hohtogolf West Coast Ratina, joka tarjoaa minigolfia hohtavalla kauhuteemaisella radalla.

Rentoudu kellunnassa

Elämä voi ajottain olla hyvinkin hektistä ja stressaavaa. Pidemmän päälle sellainen ei tee ihmiselle hyvää ja siksi olisikin hyvä koittaa löytää arjesta sellaisiakin hetkiä, kun voi vain olla ja rentoutua.

Loistavat puitteet tällaiseen voivat tarjota erilaiset kelluntakapselit, joissa voi vain kellua suolaveden kannattelemana ilman huolta huomisesta.

Rentoutuskellunnan hyötyihin lukeutuvat muun muassa nämä asiat:

  • Mieli – Mieli pääsee siirtymään meditatiiviseen tilaan, jolloin ajatuksilla ja tunteilla on mahdollisuus kadota ihan vapaasti. Kellunta voi auttaa uusien luovien ideoiden syntymisessä ja tästä syystä ne kulkevat myös nimellä ajatustankit.
  • Aivot – Rentoutuskellunnassa on mahdollista rentoutua täysin, jolloin aivoilla on mahdollisuus levähtää ääniltä, paineelta ja valolta. Tällöin kehon sisällä vapautuu aineita, jotka esimerkiksi vähentävät kipua ja stressiä.
  • Keho – Kellunta-allas mahdollistaa keholle täydellisen levon, jossa kivut rauhoittuvat, maitohapon määrä laskee ja syke madaltuu. Myöskin verenkierron määrä kasvaa lihaksissa, jotka ovat kireät ja jännittyneet.
  • Lihakset – Magnesiumilla on vaikutusta lihaskramppien vähenemiseen ja kellunta auttaa monessa mielessä myös palautumaan. Ei siis ole mikään ihme, että myöskin urheilijat suosivat rentoutuskelluntaa.
  • Hiukset & iho – Vedestä löytyvää Epsomsuolaa (magnesiumsulfaatti) on käytetty paljon kauneushoidon parissa esimerkiksi iholle, hiuksiin ja hiuspohjalle.

Kokeile päästä ulos pakohuoneesta ystävien kanssa

Ovi takana menee kiinni ja aikaa päästä ulos on 60 minuuttia. Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan pakohuoneiden idea, joista kuhistaan tällä hetkellä ympäri Suomea.

Pakohuoneiden suosion kasvu koko maassa on johtanut siihen, että pelipaikkoja on perustettu melkeinpä jokaiseen suureen tai keskisuureen kaupunkiin. Näiden huoneiden teemat ja tehtävät voivat vaihdella laidasta laitaan, mutta perusidea on aina sama: joukko ihmisiä (yleensä 2-6 henkilöä) lukitaan huoneeseen, josta tulee päästä erilaisia tehtävien ja vihjeiden avulla ulos 60 minuutin sisällä.

Pakohuonepeleissä ei ole tarkoitus käyttää fyysisiä kykyjä, vaan oikeastaan kaiken idea on päättelykyvyn hyödyntämisessä. Tarjolla voi olla ihan pieniä vihjeitä, joista tulee esimerkiksi osata ratkaista koodi johonkin numerolukkoon.

Näiden pelaaminen ei ole järjettömän kallista, sillä hinta on yleensä noin 20-40 euroa per osallistuja.

Vastaa