MM-jalkapallo 2022 ja Qatar vedonlyönnissä

Tänä vuonna MM-jalkapallon lopputurnauksesta on enemmän puhuttu muusta syystä kuin itse jalkapallosta – syynä ovat olleet Qatarin olosuhteet, rakennusvaiheen epäselvyydet, ja yleensäkin se, mitä kaikkea öljyrahalla voi ostaa -kuten reilut kymmenen vuottta sitten Qatar osti itselleen MM-kisat, joita nyt pelataan käytännössä keskellä aavikkoa 32 joukkueen voimin.

Samalla kun pelit ovat alkaneet ovat tietenkin myös pelikohteet tulleet saataville, ja ensimmäiset pelit ovat jo takanapäin. Turnauksen avausottelussa isäntämaa sai tuta heti kovia Ecuadorin tehdessä ensimmäisellä puoliajalla tarvittavat kaksi maalia voittoa varten. Eilen pelattiin kolme muuta peliä joissa ei yllätyksillä vielä saatu ilakoida sillä Englanti voitti Iranin harjoitusluonteisessa 6-2 voitossaan ja Alankomaat voitti Senegalin 2-0. Eilisen tiukin ottelu olikin lopulta USA:n ja Walesin välinen 1-1 tasapeli, ottelussa avauspuoliaika oli Yhdysvaltojen, toinen Walesin. Siinä mielessä tasuria voidaan pitää melko oikeudenmukaisena tuloksena. Walesin sankari oli Gareth Bale, kukas muukaan.

Tänään vuorossa on esimerkiksi turnauksen voittajasuosikin Argentiinan ottelu Saudi-Arabia vastaan, mitä Argentiina johtaa ensimmäisen puoliajan jälkeen 1-0. Myöhemmin päivällä ovat vielä edesssä Tanskan avausottelu Tunisiaa vastaan, sekä Meksikon ja Puolan että Ranskan ja Australian väliset ottelut.

Jos näitä pitäisi lähteä veikkaamaan niin riippuen saatavilla olevista kertoimista, voisimme pelata:

Argentiinan voiton
Tanskan voiton
Meksikon ja Puolan tasapelin
Ranskan voiton

Jo alkuottelut ovat näyttäneet että kisoja seuraavia kiinnostaa paljon myös otteluiden ulkopuoliset asiat. Mm ”fani”-ryhmien pukeutuminen ja kuvat herättävät keskustelua, sillä puhutaan paljon maksetuista faniryhmistä – eli Qatarin öljyrahoilla olisi maksettu paikallisille ihmisille, jotta he laittaisivat joukkueiden fanipaitoja päälleen ja tulisivat paikan päälle – tämä voi hyvinkin pitää paikkansa. Oman palautteensa ovat jo saaneet myös tuomarit, sillä tänä vuonna peleissä on annettu melkoisesti lisä aikaa – joka tasolle 10 minuuttia per peli….

Argentiina ja VAR

Tänään on sitten nähty myös se, mitä VAR tarkoittaa kun vastakkain on yksi maailman parhaista joukkueista eli Argentiina ja ”hieman” heikompi Saudi-Arabia. Pelin ensimmäisen puoliajan ainoasta maalista kyllä vastasi Lionel Messi rankkarista, mutta pallo ehti käydä muutenkin saudien maalissa, mutta VAR tuomion kautta ei hyväksytysti – kahdesti, ja kahdesti ehti jo Lautaro Martinez tuulettaa…. turhaan. Lisäajalla myös Saudi-Arabian kapteeni Salman Al-Faraj joutuu jättämään kentän loukkaantumisen takia ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Hänen tilalleen kentälle asteli Nawaf Al-Abed.

Kisojen maalikuningas: Harry Kane

Jos mietitään kuka saattaisi nousta kisojen maalikuninkaaksi, niin mieleen tulee sekä Harry Kane, että edellä jo mainittu Lionel Messi, joka pelaa todennäköisesti viimeistä MM-lopputurnaustaan. Kane voitti maalikuninkuuden 2018, mutta avausottelussa maalinmakuun pääsivät aivan eri pelaajat. Kane tulikin jo 75 minuutin kohdalla vaihtoon.

– Uskon, että Harry on kunnossa. Se näytti pahalta taklaukselta, mutta hän jatkoi pelaamista ja me otimme hänet vaihtoon, koska hänestä tuntui, että se oli hyvä hetki tehdä niin, sanoi joukkueen valmentaja Gareth Southgate.

Qatarin uutisia

Qatarin viranomaiset kertoivat maanantaina tehneensä ensimmäisen huumaavien aineiden takavarikon jalkapallon miesten MM-lopputurnauksen aikana. Salakuljetuksesta epäilty joutuu Qatarissa oikeuden eteen. Huumeiden hallussapito on Qatarissa ankarasti kiellettyä, ja lain rikkomisesta on yleisesti langetettu pitkiä vankeustuomioita, määrätty tuntuvia sakkoja ja maastakarkotuksia.

3 kommenttia artikkeliin ”MM-jalkapallo 2022 ja Qatar vedonlyönnissä”

Vastaa