Uutisia suomalaisesta jalkapallomaailmasta

Vähiin käy odottavan aika, sillä ei ole enää montaa kuukautta ja Suomen Huuhkaja-joukkue kohtaa vastustajansa EM lopputurnauksessa. Päätyykö Suomen joukkueen eli alkusarjan kolmeen otteluun, se nähdään pian. Mutta tosiasia on, että miettii asiaa miltä kannalta tahansa, oli Suomen pääseminen ensimmäistä kertaa arvoturnaukseen kuin lottovoitto Suomen jalkapallolla. Jokainen piste näistä kolmesta ottelusta on vain lisämausteita tässä herkkukakussa.

Jalkapallon EM 2020 lipunmyynti on luonnollisestikin edennyt kovaa tahtia ja suomalaisilla faneilla on jo vaikeata löytää sopivia lippuja otteluihin. Kesän kolmeen B-alkulohkon otteluun on suomalaisille varattu yhteensä noin 21 000 lippua, joista 5000 lippua Kööpenhaminan otteluun ja 2x 8000 lippua Pietarin otteluihin. Paras tapa nopeille oli hankkia lippu Suomen maajoukkueen kannattajayhdistyksen kautta, jolle oli varattu suurin lippukiintiö. Toiseksi paras mahdollisuus oli saada lippu kannattaja-arvonnan kautta UEFA:lta ja viimeinen vaihtoehto on onnella saada liput niistä muutamasta sadasta lipusta, jotka myydään muuta kautta. Luonnollisesti kaikki Huuhkajien EM-kisapelit näkyvät myös Suomen Ylen kanavilla kesällä.

Suomi ja jatkopelit

Ennen EM otteluita Huuhkajat kohtaavat Ranskan maaottelussa maaliskuun 31.päivä Lyonissa ja sitä ennen treenataan Puolaa vastaan Wroclavissa 27.3. Suomi kohtaa myös Ruotsin maaottelussa kesäkuun 4.päivänä Tukholmassa ja ensimmäinen EM pelihän on edessä sitten lauantaina 13.6. Tanskaa vastaan Kööpenhaminassa. Ruotsin ottelun jälkeen Suomi pelaa vielä Viroa vastaan ennen Tanska-ottelua sunnuntaina 7.6. Ratinalla, joten Tampereella ainakin saattaa päästä näkemään Huuhkajat ja joukkueen kunnon juuri ennen tärkeätä Tanska ottelua.

Suomen ensimmäinen EM vastustaja Tanska ei ole aina automaattisesti päässyt karsintojen läpi, nimittäin 2016 ja 2008 joukkue ei edennyt ja 2012 ja 2000 tie päättyi 1.kerroksella. 2000-luvulla ainoastaan 2004 kisoissa joukkue ylsi puolivälieriin. Näitä vanhoja otteluita on turha liikaa tuijottaa, sillä sekä Suomen että Tanskan joukkueet ja pelitavat ovat muuttuneet. Se on kuitenkin varmaa, että yhtään pistettä ei Suomi tule saamaan, mikäli joukkue ei yllä parhaimpaan peliesitykseensä.

Tanska on harvemmin hävinnyt kotonaan maaotteluita, mutta vähämaalisia ne ovat olleet ja tasapelejä on tullut kohtuullinen määrä – tilastollisesti siis Suomen kannalta tasapeli 0-0 tai 1-1 ei olisi mitenkään kohtuuton, noin vinkki mielessäkään.

Kesäkuun 17.päivän Venäjä ottelu Pietarissa ja maanantaina 22.6. peli Belgiaa vastaan ovat nekin Suomelle vierasotteluita. Ja vastustajat eivät ainakaan Tanskasta helpotu, Belgia esimerkiksi voitti Skotlannin kotonaan karsinnoissa 3-0 ja vieraissa 4-0 ja Venäjän Velbia voitti karsinnoissa vieraissa 4-1 ja kotonaan 3-1.  Venäjänkin mätti kotonaan Skotlannin verkkoon 4 maalia Moskovassa. Sekä Belgia että Venäjä ovat joukkueita, jotka pelipäälle sattuessaan kyllä rankaisevat jokaisesta suomalaisten virheestä, joten niihin ei ole varaa. Onko Suomella sitten mahdollisuuksia? Aina on mahdollisuuksia niin kauan kunnes loppuvihellys soi, mutta tilastot eivät paljon Suomelle niitä mahdollisuuksia anna.

Antti Muurinen kertoi joulukuussa pitävänsä tätä lohkoa kohtuullisen hyvänä Suomelle. Suomella on hyvä historia Belgiaa vastaan ja avausvastustaja Tanskaa vastaan on aina mahdollisuudet jopa yllätysvoittoon.

Oma arviomme on tappio Belgialle ja tasapelit Tanskasta ja Venäjästä olisi jo melkoinen saavutus, mutta yllätysmomentti Tanskan voitossa ja Venäjä tasapelissä(!).

Suomi ja 2020-luku

Vuosi 2020 aloitettiin myös sillä uutisella, että Suomen A-maajoukkueen valmentaja Markku Kanerva on solminut jatkosopimuksen Palloliiton kanssa ja sopimus kattaa tulevat MM-karsinnat sekä mahdollisen Qatarin lopputurnauksen 2022. Kanerva vastaa myös maajoukkueen peleistä sopimuskaudella osuvissa UEFA Nations League otteluissa.

– Itselleni on tärkeää, että saamme toiminnalle jatkuvuutta. Etenemme nyt vaihe kerrallaan kesän EM-kisoista syksyn Nations Leagueen ja siitä edelleen MM-karsintoihin, kommentoi päävalmentaja Kanerva itse uutta sopimustaan Palloliiton tiedotteessa.

Mutta katsotaan alta nyt nämä karsintaottelut, ja palataan sitten Suomen maajoukkueen jatkoon uudelleen.

Vastaa